Täällä saman kannen alla, meil on meret meil on maat, meil on sanat joiden voima pitää tän kaiken paikoillaan

Terveppä terve.

Nyt täytyy kyl sanoo et mul ei oo

erityisen paljon kuvia mutta kyllä me

näinki pärjätään ihan hyvin.

En tajuu kuinka jaksan kirjottaa näin usein,

mut ihan hyvä näin, mä tykkään tästä. Tykkään

purkaa mun ajatuksia, tykkään jakaa mun ottamia

kuvia, tykkään tallentaa muistoi tänne.

Tiistai vierii jalkojen alta, sattuu vatsaan niin

helvetisti. Äikän tunnilla alan melkeen itkee koska sattuu

niin paljon vatsaan, miksei nää särkylääkkeet vaikuta?

Ja kyllähän niitä itkukohtauksia tulee päivällispöydässäki.

Mikä ihme mua riivaa?

Kirjotan vielä yheltä yölläkin äidinkielen tarinaa, eikä siit

oikeesti tullu mikään kunnollinen tarina. MUTTAHEI

mietin et jos laittaisin sen tarinan tänne, kiinnostaisko ketään

ees lukee sitä? :D

Tää päivä oliki sitte vähä hitaampitahtine, oikeestaan

melkein jokaikinen minuutti tallentu selkeesti mun mieleen.

"Hyvää sensuroitusensuroitusensuroitupäivää!"

En taida jakaa täällä sittenkää mitä huusin ulkovälkällä

kaikelle kansalle.

Matikka on taas keskuudessamme, tää on ihan

hirveetä, mä vihaan tätä. En oikeesti tuu kestämään

kokonaista kymmentä viikkoa matikantunneilla.

Koulun jälkeen mua revitään suuntaan ja toiseen

mut päätän tietenki mennä sinne tärkeimpään.

Kiivetään vesitornille ja korkeella tuulee ihan hulluna.

Ensimmäinen leppäkerttu, kuivia lehtiä hiuksissa,

turhia puheluita, pelottava ihminen ja söpö koira.

Wagner, kalliokiipeilyä, kylmä viima.

Hetken onnellinen, kotona taas vaan angstataan.

Kiitos vanhemmat.

Ei oo mitään muuta kuin tää, ei oo mitään muuta kuin me kunnes kuolen.