Watch the flames climb high into the night

Heipsan.

Mua masentaa hieman. Mutta yritän kävellä

päivien läpi yksi kerrallaan ja odottaa ensiviikkoa.

Silloin kaikki olisi paremmin. Toivottavasti.

Huomasin juuri kynsilakkavarastoni karttuneen

aika lailla. Löytyy enimmäkseen lilaa, glitteriä

ja vähän mustaa ja beessiä. Tylsiä värejä. Punainen 

olisi paljon kivempi. Mikään ei oikeastaan kelpaa.

Mikään ei tunnu menevän huonosti, muttei erityisen 

hyvinkään. Kaikki on liian tavallista. Ei, tyhjää.

Odotan. Ja sekunnit matelevat liian hitaasti.

Yöllä seinäkello tikittää korvissa ja viisarien

äänet tuntuvat takaraivossa asti. Taidan ottaa kellon

kokonaan pois.

Jessican silmät on upeet, vai mitä?

Yritän peittää itseäni hymyilemällä ja meikeillä.

Todellisuudessa näytän väsyneeltä pandalta.

Yritän miellyttää kaikkia muita ja olla hiljaa. Pinnan

alla huudan. Lähinnä itselleni, koska ketään muuta

ei ole kuuntelemassa, koska elämäni on rajattu.

Viikon ajan. Ensiviikolla, toivottavasti keskiviikkona,

kaikki on taas hyvin. Ei tunnu enää tyhjältä. 

Jotain puuttuu. Tärkein osa minusta, joka ei ole

edes minun omani. Haluaisin omistaa sen osan.

Aivan liikaa. 

Hmm.