The sun is filling up the room and I can hear you dreaming

Moi kaikille, siitä tuntuu
olevan niin pitkä aika ku viimeks
kirjotin tänne, vaik oikeestihan siitä on
vaan kolme päivää. Jotenki en
pysy enää ajan mukana vaikka
pidänki kynsin ja hampain siitä kiinni.

Maanantaina katoin ulos ikkunasta
ja sain jonkun kohtauksen ku siel
paisto aurinko. Menin lenkittää meijän
koiraa mut oli pakko palata heti sisään,
hakemaan kameraa. Ja sit vietinki siellä ulkona
15 minuuttii kuvaillen ja koira ei tykänny.

Tänäänki paisto aurinko, kolmatta päivää

putkeen. Oon aika ilosella päällä, kunnes

tulee ilta, pimeetä, sitte alan masentumaan taas.

Pilvet on jossain kaukana eikä niitä tänne

kaivatakkaa. Ulkona on ihanan lämmin.

Huhhuh mikä säätiedotus tästä tuli.

Lenkillä tulee vastaan hymyileviä ihmisiä, kaikki

haluavat jutella ja paijata Unnaa. "Mun siskolla on tällänen.",

"Joo, ompa söpö.", "Kuinka vanha se on?".

Ei talvella tällästä ollu.

Lähe juoksemaan. Askel. Askel. Askel.

Räks.

Mun kännykkä on paskana. Erittäin ihanaa,

jos voisin sanoa. No, joudun nyt käyttämään

mun rakasta pockettia. Ei voi mitään, maksoin

siitä onneks alunperinki vaan jotain 25€ joten

en oo hirveen ärsyyntyny, varsinki ku 

tänää oli muuten nii hyvä päivä.

Reppu litistyy hakkaamisesta. Nauramista.
Varjoa ja aurinko lämmittää jalan vierestä.
Hakkaan päätäni toisen jalkaan.
"Mitäs sä venaat siinä?" Hymyilen. Ei sitte
ookkaan niin surkee keskiviikko.

Ainiin. Pitää muistaa viedä appelssiinejä
ensviikon enkuntunnille.
"Maanantaina 17.3. Breakfast lesson!"
Mitä ihmettä meidän enkunopen päässä
oikein liikkuukaan?

Rakas villapaita. Kirjat kasaantuvat nurkkiin,
liikaa kokeita. Hyviä keksejä. Nythän on
vasta maaliskuu. Yhtäkkiä aikaa onkin liian
vähän, en halua kesän tulevan.

Please don't stand so close to me
I'm having trouble breathing
I'm afraid of what you'll see right now
I give you everything I am
All my broken heart beats
Until I know you'll understand